sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Tilaustyö


Pojalla on kova kiinnostus kirjaimiin, numeroihin ja liikennemerkkeihin yms. Hän tekikin sitten äidille tiukan tilauksen paidasta jossa on numerot 3 ja 6. Numerovalinta perustui H&M:n huppariin, jossa oli samat numerot ja jota kurja äiti ei suostunut ostamaan. Mitä sitä ostamaan, kun voi itsekkin tehdä =)

Tyttöselle ompelin jouluisen mekon. Ja harmaan ja violetin valloittaessa tytön vaatekaappia täytyi ommella housut sopimaan yläosien sävyyn. Sydän on pepussa.


Paitakangas Hanheli ja numeroaplikaatio Pikku auringon bambujoustista.



Sydänkangas kirpparilakana ja helmabrodyyri joskus ostettu ties mistä =)


Velour ja resori Eurokangas ja sydänaplikaation velour Kestovaippakauppa.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Pirkko



Jo vuosia uskollisena on meillä asustellut Pirkko. Hän muutti meille edellisen suhteensa kariutuessa nuoremman ja parempikuntoisen naisen tullessa mukaan kuvioon. Pirkko kuitenkin toipui välirikosta ja on asustellut meidän perheessä siitä lähtien. Täytyy sanoa, ettei hän ole ollut kovinkaan hyödyksi, sillä minä en ole enään vuosiin saanut aikaan itselleni saatikka muille aikuisille vaatteita. Muutenkin elämä ei ehkä ole ollut ihan aurinkoista meidän perheessä pariin vuoteen, sillä Pirkko on joutunut seisonaan nurkassa. Tämä johtuu esikoisestamme, jolla on syvä epäilys Pirkon motiiveja kohtaan. Lapsiparka on ollut monesti varma, että Pirkko saattaa tehdä jotain äkkinäistä ja arvaamatonta. Mutta piristääkseni Pirkkoa päätin ommella itselleni pari tunikaa Ottobren Bohemian kaavalla. Pirkko olikin sangen tyytyväinen päästessään toimittamaan kutsumustaan. Kankaina Triteksin kankaat.









sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Tytöt ja pojat


Sampsukan uusi Eläimet-trikoo aiheutti hupaisan reaktion lapsissa. Siinä missä tyttö hoki "Pupu, Pupu!", innoitsi poika "Avaruusörkkikankaasta". Näin me nähdään juuri mieleisemme asiat. Tytöt ja pojat omalta kantiltaan. Ovelasti suunniteltu kangas =)

Niimpä tästä kankaasta piti sitten ommella molemmille ja hyvä näin. Suloinen kangas riitti kivasti molemmille. Pojan paitaan lisätty hihakankaaksi Hanhelilta tilattua turkoosia neulosta ja tytön mekon hihoiksi Ikaryrilta tilattua Tähti-kangasta.

Lisäksi Hanhelilta tilattu Auto-kangas tuntui aivan liian hyvältä "tuhlattavaksi" yöpaitaan, johon poika oli sen suunnitellut. Sanoi heti kankaan nähtyään, että tuosta tulisi hieno yöpuku. Siihen se olisikin sopinut hieman levottoman kuvionsa vuoksi, mutta tein sitten räväkän kokeilun Ottobren uudella hyvällä kaavalla ja tykkään tästä kaikessa väriloistossakin. Ja ihan päiväpaidaksi päätyi siis tämä liikenneruuhka.



torstai 18. marraskuuta 2010

Kyllä tytölle löytyy!


On se vaan niin. Tytöille löytyy kaikkea kivaa kirpparilta, mutta ne poikien jutut. Jotain ihan kamalaa. Miten sinne on kerääntynyt kaikki maailman rähjäisimmät Puuha-Pete paidat ja vastaavat? Välillä tuntuu, ettei poikien pukeutumiseen niin kiinnitetä huomiota. Eikö pojille osteta niin herkästi merkkivaatteita, kuin tytöille? Vaikka osaavat ne pojatkin olla tarkkoja vaatteistaan, eikä vain tytöt. Tai sitten tosiaan suuri osa pojista räjäyttää ne vaattensa ihan tuusan nuuskaksi, ettei niille viitsi ostaa mitään kovin kallista =) Meillä varmaan vaatteet ei pääse niin kulumaan, kun tulee ommeltua niitä sen verran megapaljon, ettei ne ehdi ihan järkyttävään kuntoon. No itse asiaan. Poikettiin lapsien kanssa kirpputorilla ja tytölle löytyi oikein mieluisia juttuja.



Aivan ihanat UUDET Bundgaardin sandaalit 4,-



UUDET Pionin karvavuorisaapikkaat 2,90



Suloiset sydänsammarit 1,-



Kaksi tyynyliinaa yhteensä 1,- (väri oikeasti tummenpi)

lauantai 13. marraskuuta 2010

Lukija-arvonta suoritettu

Lupailin edellisessä postauksessa, että kun lukijoita on 100, arvon teidän kesken palkinnon. Halusin muistaa tällä kertaa jotenkin teitä ihania vakilukijoita, jotka jaksatte seurata tekemisiäni ja kommentoidakin niitä. Te teette tästä touhusta mielekästä. Toivottavasti jaksatte matkassani jatkossakin.

Arvonta suoritettiin yksinkertaisesti laittamalla lukijat riviin ja päsäyttämällä "Random number generator" käyntiin. Onnetar oli suosiollinen tällä kertaa:


Myssypuodin Meijulle

Olet voittanut 15 euron lahjakortin Sampsukalle!

Otatko yhteyttä sähköpostitse 20.11.2011 mennessä.

torstai 11. marraskuuta 2010

Mieleinen löytö


Ompelukset ovat yhäti hyvin salaperäisiä, joten seuraa muutamia kirpputorilöytöjä viime ajoilta:




Lähdin ihan vaan kokeeksi katsomaan, josko tytölle löytyisi joku mukava kakkoshaalari. Ja mitä näinkään peräpöydässä? Rattaat saivat kyytiä ja YES! Oikea koko ja värikin kaunis. Ja mikähän on halarin kunto? Ei yhtäkään karheumaa, naarmua tms. Heijastinet ehjät. Fleece nyppyyntömätön. Parissa napissa ainoastaan naarmua. Tullut varmaan turvavöistä tai vastaavasta. Ja hinta 45,- ei nyt ihan mitä ajattelin kakkoshaalarille, mutta tästä puvusta on haaveiltu ja alkuperäinen hinta n. 145,- eli mukaan lähti elämäni kallein kirpputorilöytö eli Molo Kids Polaris =)



Espritin farkut 3,- ja onkohan olleet kerran jalassa jos sitäkään.



Suloiset juhlakengät 4,-


Lopuksi vielä se tärkein löytö. Tästä kuuluu peruutus- ja käynnistysääni ja valot vilkkuu. Tiukasti on öisinkin parkissa sängyn vieressä. 5,-



P.S Kun lukijoita on 100 niin arvon yllätyksen teidän lukijoiden kesken =)

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Ensimmäiset jouluompelut


Jouluompeluksia valmistuu jo kovaa vauhtia. Josko kerrankin olisi ajoissa valmis. Omille mussukoille valmistui ompelukset, jotka uskaltaa jo täällä julkaista.

Poika on (kuten varmaan kohtuu moni muukin 3-vuotias) innostunut suunnattomasti erilaisista hälytysajoneuvoista. Autoleikeissä ensimmäisenä valitaan aina kaikki hälytysajoneuvot riviin ja muutenkin tässä on saanut niin isä kuin äitikin leikkiä aikas paljon kaikenlaisia tulipalonsammutusleikkejä. Eli ilmeisen selvä oli aplikaation valinta tähän paitaan. Kangas on Eurokankaan palalöytöjä. Oikein ihanan joustava ja pehmeä trikoo. Aplikaation kankaat velouria. Mutta saas nähdä maltanko millään jättää tämän joulupukin konttiin. Varmaan se on jo huomenna päällä =)

Tytölle ompelin jouluksi ihan käyttöön tunikan Tampellan "Terttu" kankaasta. Kaava on Fabermixin Hannah hieman pienennettynä.